Jokohan sitä olisi aika päivitellä tätäkin osastoa? Nyt on hiukan aikaa kun Heta-mamma pitää tiukasti puntista kiinni eikä mulla ole muuta vaihtoehtoa kuin olla tasan tässä. Läppärin sentään sain hakea pentuhuoneeseen, kiitos hälle siitä luvasta.

Palataanpa hiukan ajassa taaksepäin, tässä on pikkuinen tauko ollutkin vuodattamisessa. (yllättävän paljon aikaa kuluu töissä käymiseen, kotihommiin ja kahdeksan koiran huoltamiseen, tuppaa jäämään netissä istuminen iltamyöhälle)

Mustinkulmaan oli siis suunnitteilla kaksi pentuetta yhtäaikaa, ihanaiselle tytölle Teelikamentten Ilonalle (joka on luvattu jalostuslainaan minulle, suuri kiitos siitä omistajille!) ja kotoisalle kuningattarelle Peikkovuoren Hurja Hetalle. Molempien tyttöjen astutus onnistui teknisesti hyvin, mutta vain Heta tuli tiineeksi. Ilona eli kotoisammin Ronja huijasi meitä kaikkia juoksemalla paljon nopeammin kuin antoi ymmärtää, ja siitä johtuen astutusajankohta ei ollutkaan enää paras mahdollinen. Siispä se tyttö jää odottamaan syksyn juoksua, parempi toisaaltaan niin kun Heta lupasi pyöräyttää ainakin 15 pentua. Ehkä ei ihan niihin lukuihin päästä, mutta on niitä siellä useampi tulossa. Ja jos äitiinsä tulevat, saavat kummasti vipinää aikaiseksi.

Isänä pentueessa on nuori uros Lecibsin Harto, aivan valloittava nuorukainen jonka tapasin ensi kertaa jo sen ollessa puoli vuotias. Arttu on kiltti ja kuuliainen, nöyrä ja rauhallinen, tasoittanee toivottavasti hieman pippurisempaa Hetaa. Mielenkiinnolla jäin silloin odottelemaan terveystuloksia pojalta, ja kun ne näyttivät vihreää valoa, oli päätös hyvin selvä.

Tässä siis istun Hetan vieressä ja yhdessä odotellaan synnytyksen alkamista. Lämmöt ovat jo käyneet alhaalla, ja pesää tehdään innokkaasti, viime yönä sain useamman kerran tassusta kun tyynyt vietiin pään alta ja peitto päältä. Hieman on mammalla jo tukala olo, ihmekös tuo kun masu on aikas... iso.

Tää nyt vain toivoisi että kaikki menisi hyvin, ja Mustinkulmassa olisi huomenna lauma pennuntuoksuisia kääröjä. 

Tulipahan tässä äkkiseltään mieleen että miksenpä kirjaisi ylös kaikenlaisia ruokajuttujakin, sitä kun tykkään kuitenkin myös tehdä? Sapuskaa meinaan.

Ohjeet on tehty muunneltaviksi, ja uusia keksittäviksi. Näinhän se on. Harvempaa ruokaohjetta noudatan kirjaimellisesti, ainoastaan leivonnassa olisi varmaan hiukan syytäkin. Tänään askartelin illalliseksi nauta-salaattia, tarvikkeet hyvin pitkälle omalta kasvimaalta. Nauta piti pyydystää jostain muualta, samoin nuudelit.

Tarvitaan siis:

-Muutama salaatinlehti, merkillä ei niin merkitystä. Mulla tällä kertaa lehtisalaattia.

-Kokonainen kesäkurpitsa, raastetaan karkeaksi raasteeksi.

-Yksi porkkana, tai muutama pieni, suikaloituna ohuiksi tikuiksi.

-Kurkku, myöskin suikaleina.

-Kirsikkatomaatteja, halkaistuna neljään osaan.

-Ruohosipulia, silputtuna noin pari rkl.

-Paprika, mulla vihreä kun kypsymistä saa odotella. Pieniksi tikuiksi suikaloituna myös.

-Värinä mulla oli pari lehteä silputtuna punamangoldia, mä luulisin että joku muukin värillinen kasvis käy vallan mainiosti jos kasvimaalla ei satu sellaista kasvamaan. Vihreän paprikan tilalla esim punaista.

-Mausteeksi pari lehteä basilikaa ja pieni nippu persiljaa.

-Yksi vaalea sipuli, nimeä en tiedä kun hukkasin siemenpussin. Vaaleampaa kuin perinteinen sipuli, mutta tavissipulikin sopinee aika hyvin. Se ohuiksi renkaiksi. Pari kynttä valkosipulia myös, ne silpuksi veitsellä, ei puristimella.

-noin 300g naudan filettä, hyvin ohuiksi suikaloituna. Mausteeksi chilisuolaa, (eli nippu punaisia chilipalkoja ilman siemeniä ja noin puolen desin verran merisuolaa heitettynä tehosekoittimeen, huolella murskaksi ja jätetään hetkeksi avoimeen paikaan kuivumaan) ja tuo edellä mainittu valkosipuli.

-pari pakettia maustettuja nuudeleita, keitetään ohjeen mukaan. Chiliä kannattaa miettiä jos sellaista pussissa mukana. Minä jätin väliin.

Sittenpä pannulle hiukan voita ja siihen sipulirenkaat ja valkosipulihakkelus hautumaan. Hetken päästä lisätään filesuikaleet ja käännellään ahkerasti. Maustetaan chilisuolalla.

Kahteen isohkoon kulhoon ladotaan salaatinlehdet toiselle reunalle pystyyn. Sekoitetaan keskenään porkkana, kesäkurpitsa, paprika, tomaatit, kurkku ja ruohosipulit, sekä väriä antava kasvis, olkoon se sitten punamangoldi, punainen paprika tms. jaetaan kahtia ja kasataan nämä sille puolen kulhoa missä salaatinlehdetkin ovat. Toiselle puolelle pohjalle nuudelit ja päälle liha-sipuliseos. (Kuuma ja kylmä pidetään omilla puolillaan)

Koristele silputulla basilikalla ja persiljalla, tarjoa heti. Salaatin päälle maun mukaan jotain salaatinkastiketta jos haluaa.

Meillä maistui, kertokaas jos joku muukin uskaltaa tehdä. ;)

VAROITUS! Seuraava teksti sisältää voimakkaita ilmaisuja jotka voivat järkyttää herkimpiä lukijoita. Tämä on kuitenkin ote suoraan elävästä elämästä, on meillä töissä joskus hauskaakin, vaikka sitä on joskus vaikea uskoa.

Jokunen kuukausi taaksepäin jäi eräs reipasotteinen mummeli-Vehviläinen (nimi muutettu) kovasti mieleen. Kiusasimme siis erään kerrostalon asukkaita taasen putkiremontilla, ja rapun alakerrassa asusteli yli kahdeksankymppinen mummo joka ei remppaa karkuun lähtenyt.

Mammahan sieppasi minusta kiinni jo purkuvaiheessa (mikä kumma minussa vetoaa vanhoihin naisiin?) ja pysäytti minut kevyesti jo pelkällä elopainollaan.

-Mitäs sinä oikein teet täällä? Äyskähti mamma suu tiukkana viivana.

-Teen jossain vaiheessa tuon sun kylppärisi, kunhan se alkaa olla siinä vaiheessa jotta pääsen sinne hommiin.

-Jaa, tuletkos sinä sitten jo iltapäivällä laittaan laattoja tuonne? Jatkui kysymys samalla äänensävyllä.

Kurkistin kylppäriä ovelta, ja vastassani oli lohduton näky: seinissä ei ollut kuin pölyt jäljellä entisistä rappauksista, ne seinät jotka oli vielä pystyssä, olivat punaisella tiilellä. Vessa-kylppärin lattiasta näki kellaritiloihin, katosta yläkerran vessaan ja jopa vinttitilaan asti. Hormiseinästä olisi voinut ohuempi kaveri pujotella naapurihuoneistoon.

-En mä taida ihan tänään vielä tulla tänne. Täällä on vielä pari juttua hiukan kesken. Eikä taida vielä huomennakaan olla aika.

-No minä ajattelin että tänään jo pääsisi paskalle tuonne omaan vessaan, tuolla alakerrassa on tällaisen vanhan ihmisen hankala käydä! Kiirekin meinaa aina tulla, mutta vielä olen ajoissa ehtinyt!

-Sopiiko että käyttäisitte tätä omaa vessaa vasta sitten kun pottu on paikoillaan, ikävä tuolla tiilenpalojen joukossa on kyykkiä.  Varsinkaan kun ei ole vielä edes viemäriputkea mihin tähdätä? Päätin samalla mielessäni että en aio asettua tämän rouvan ja kellarin vessan väliin kun täti päättää painella vessapaperirulla toisessa kädessä aamuväännölle.

Joka päivä mamma muisti kysyä silmät tihruten joko tämä olisi illalla valmis? -Ei vielä, katsotaan kuuden viikon kuluttua uudelleen. Täällä on muutama muukin asunto ennen tätä tehtävänä. Mummo nappaa minua tiukasti käsivarresta kiinni ja kurkottaa metriviidenkymmenen sentin korkeudesta ylöspäin kuiskaten: -Mutta sovitaanko sitten että tämä tehdään ennen kuin tuo naapurin asunto, siinä asuu aika ilkeämielinen akka! Toinen suupieli hiukan nykien lupasin pyhästi että tämän asunnon pytty liimataan paikoilleen ennenkuin viereisen asunnon IDO.

Tulihan sitten lopulta aika aloittaa Vehviläisen kylppärin pintatyöt. Joka päivä mamma lähti rollaattorillaan tasan puoli yhdeksältä kaupungille, ja aina kun joku oli näkemässä, liikkuminen oli todella vaivalloisen ja tuskaisen näköistä. Mutta annas olla kun mummo luuli että kukaan ei näe, keveni askel kummasti ja vauhtikin tuplaantui. Eikä ääniefektitkään kuulostaneet enää keuhkotautisen aasin pihinältä. Ja edelleen tarkasti puoli kahdelta mamma saapui rollaattorillaan takaisin kotiin kauppakassiensa kanssa, ja joka kerta sain tiukan komennon kantaa painavat kassit sisälle. Mutta joka keskiviikko kassista kaivettiin ensin yksi Olvi-tölkki ennenkuin kantamus luovutettiin minulle, ja se kuljetettiin edeltä asuntoon kaksin käsin kiinni pitäen ihan kuin peläten että joku vie sen häneltä.

Telkkarin kanavatkin hänellä oli sekaisin, niissä piti "sen miehen" tulla auttamaan. Harripa reippaana asiakaspalvelijana lupasi auttaa, ja sai siitä hyvästä päiväkahviseuraa, oikein korppujen kera. Intoutuipa mamma kertomaan miehestäänkin jotain:

-Ei siitä ukosta kans paljoa iloa ollut kun kuoli jo neljäkymppisenä. Lapsia me kans yritettiin, mutta kolme vuotta se kesti ja sitten se vasta laukesi ja tulikin sitten kaks heti kerralla! Otappa korppua siitä! Noh! (ehkä jo jopa Harrin pokassa pitämistä ja puhe käännettiin hukassa oleviin TV-kanaviin)

-En minä niistä muista kanavista niin välitä, mutta tuo urheilukanava täytyy saada näkyviin! Sitä minä tykkään katsella!

-Niin minä hiukan arvelinkin, että urheilukanava olisikin teille kyllä ihan passeli, Harri vastaa ennenkuin ehtii ajattelemaan. Ja mummohan siihen silmät viiruina tiukasti takertumaan ryhdistäen jo vuosikymmeniä sitten alakynteen jääneitä lihaksiaan: -Ai miten niin muka?!?

-No kun minä ajattelin että pakko teidän on olla urheiluihmisiä kun liikuttekin niin sulavasti ja joustavasti, Harri koettaa pelastaa itseään. Rappukäytävästä avonaisesta ovesta kuului hiljaisia nauruntyrskähdyksiä.

Täydestä meni, mutta varoittelin Harria että jatkoa seuraa, herra ties mitä röörejä sinne pitää mennä seuraavaksi rassaamaan.

Sittenpä olohuoneen seinään oli ilmestynyt halkeama. Tai se oli varmaan siihen ilmestynyt jo vuosikausia sitten, mutta mummon mukaan se oli tullut juuri ja nimenomaan nyt. -Jumalauta minä olen kolme vuotta maannut tuossa sängyssä, ja minä tottavie muistaisin jos siinä olisi tuollainen aiemmin ollut!! Paikkasimme sitten seinän jonka halkeama oli jo kerännyt hämähäkinseittiä.

Sittenpä mammalla olikin henkilökohtainen pyyntö Matille, hänen uuninpuhdistusaineestaan oli hukkunut suutin jonnekkin, ja Matin pitäisi timpurina auttaa. -Sulla kun on se sirkkeli niin sahaisitko sinä tästä pullosta pään pois jotta minä saisin täältä sitä ainetta ulos johonkin purkkiin? Matti katseli painepulloa epäuskoisen näköisenä, -En saakeli ala sirkkelöimään, meillä ei ole niin vikkelää kaveria edes töissä joka saisi pyydystettyä tän tavaran sulle johonkin purkkiin, tämä on paineastia eikä sitä aleta puhkomaan. Tämä menee nyt Molokkiin tuonne ulos ja rouva joutuu nyt käymään kaupassa hakemassa uuden uuninputsausaineen!

Varmuuden vuoksi Matti otti purkin mukaansa ja vei sen roskiin, ties mitä se mummo olisi keksinyt keittiössään askarrella.

Tulipa sitten aika jolloin kylppärit olivat valmiita, ja mamma pääsi koeponnistamaan pyttynsä. Ja kyllä oli rouva onnellinen kun pääsi yksityiskohtaisesti selostamaan aamun tapahtumat: -Kyllä oli niin ihana käydä uudessa vessassa paskalla, kyllä sitä taas osaa arvostaa ihan eri tavalla kun ei enää tarvitse tavarat melkein housussa juosta tuonne kellariin!

Mutta olipa mummolla kuitenkin vielä pieni ongelma, ja halusi taas Matin mukaansa. -Juu, en pääse ihan juuri nyt, vastasi Matti kiireellä, taustalla väijyi pelko mahdollisista hajuhaitoista. -Minä tulen käymään ihan vaikka tunnin kuluttua, sopiiko silloin? Kyllähän se kävi.

-Katsos nyt kun minä kun istun tähän pytylle (rojahtaen samalla istumaan IDOn valkoiselle renkaalle) niin katsos kun minä olen näin lihava, tuo bidee ei yltä tänne mun toosaan asti, katso vaikka! -JUU EI TARVI NÄYTTÄÄ! kielsi Matti kauhuissaan. -Vaihdetaan siihen pidempi letku niin yltää sitten toosaan asti. Vehviläinen siitä riemastui ja kampesi itsensä ylös lähestyen selkä edellä perääntyvää Mattia, -Kiitos, kiitos sulle ja suukkoja ja vielä lisää suukkoja! hihkui mummo lähetellen lentosuukkoja kohti Matti-parkaa.

Mummo sai siitä sitten lisänimen, voitte koettaa arvata.

-Toosa? Jep.

 

...mutta ihan pieniä keskittymisvaikeuksia prioriteettilistalla hieman pidemmällä oleville asioille, kuten esim vuodattamiseen.

Kesä tuli ja vapaa-aika katosi, asiaa olisi jo kertynyt pienen kirjankin verran mutta kun. Ulkoasun kuitenkin vaihdoin, nappia painamalla. Näppärää.

On ollut jopa yllättävää huomata että sellaisetkin ihmiset käyvät täällä lueskelemassa joiden en olisi uskonut täällä aikaansa viettävän, olo on yllättynyt ja hieman hämillinenkin. Kiva jos kelpaa, lukea meinaan.

Mutta nyt, ihan aikuisten oikeasti voisin koettaa ryhdistäytyä, osa kotisivujenkin päivityksistä on jo lähes ajan tasalla. Whee!

Kyllä mä. Jotain.

 

 

Joskus aikoja sitten kun tuon toisen puoliskon kanssa aloin käydä näyttelyissä minulle tehtiin erittäin selväksi että isäntähän ei kehään mene, kaikkea muuta hän kyllä suostuu tekemään mutta kehään mennään vasta kun Suomi voittaa euroviisut ja helvetti jäätyy.  Euroviisuthan voitettiin jo jokunen vuosi sitten, mutta alakerran jäätymistä on saatu odotella.

Tänään siellä ilmeisesti sitten hileet alkaa rapista nurkissa, kun tuli eteen tilanne että Matin oli pakko ottaa naru käteen ja astella kehään. Siihen tosin tarvittiin kaksi ihmistä hieman avustamaan, eikä mies enää jonosta kehdannut karkuun lähteä sinne jo jouduttuaan.  Kasvattaja-Jukka se vielä siinä kuittaili tyytyväisenä Matille että siitä se nyt lähtee se handlerin ura! Vastausta en kuullut.

Ja hyvin Matti hommansa hoiti, ei voi moittia eikä itseasiassa ole siihen millään lailla varaakaan.

Tähän tilanteeseen siis jouduttiin Tampere KV-näyttelyssä juurikin tänään, ilmoitettuna sinne oli Hissunkissu aikuisiin ja Kirppu ja Karkki pentuihin. Esittäjän kilpailuluokkaan Karkille olin jo tosin etukäteen saanut puhuttua, mutta Karkki olikin sitten ihan toista mieltä vieraasta ihmisestä narun yläpäässä. Eipä normaaleista liikkeistä ollut tietoakaan, suuntana vain jonnekkin pois, aivan sama minne. Sain likan juuri ja juuri lähes normalisoitumaan ennen laatuarvostelua, mutta tyttöparan silmät katsoivat minua anovasti josko hän pääsisi takaisin turvalliseen häkkiinsä? Siihen ainoaan tuttuun ja turvalliseen paikkaan, ainoaan paikkaan mikä haisi omalta kodilta. Pelottava paikkahan tuo pirkkahalli on tottumattomalle pennulle, hirveästi koiria, kaiku moninkertaistaa jokaisen haukahduksen, kovaääniset huutavat tiedotuksia tasaisin väliajoin. Paikoitellen liukas lattia ei yhtään helpottanut tyttöparan elämää. Siispä neliveto päällä kotia kohti.

Laatuarvostelu onnistui kuitenkin olosuhteisiin nähden hyvin, Karkki antoi tuomarin pidellä itseään vaikeuksitta ja paikollaankin seistiin yllättävän hyvin. Koko ajan mietin kuumeisesti kenet laitan likkaa esittämään kilpailuarvosteluun, aikaa siihen ei ollut paljoa.

Kokeiltiin Hissun kasvattajaakin, ei juuri saanut kontaktia. Matti kieltäytyi kysyttäessä. Vertailun vuoksi pyysin kuitenkin isäntää viemään koiraa käytävällä edestakaisin, ja parhaiten tyttö oman perheenjäsenen kanssa näytti kulkevan. Se oli oikeastaan sillä päätetty, varsinkin kun kehäsihteeri tuli oikein hakemaan meitä kehään josta oltiin jo näemmä hiukan myöhässä. Ei auttanut Matin muuta kuin tulla kiltisti perässä, ja noudattaa annettuja ohjeita.

Kirppu yllätti positiivisesti, herkkis-kilppu esiintyi kuin vanha tekijä, liikkui kauniisti ja oli kutakuinkin oma itsensä. Tuomarin viehätysvoima tosin koki pienen inflaation kun minäkin jo haistoin kauemmas voimakkaan käsidesin hajun, saatikka sitten Kirppu jonka suuhun tuomari tökkäsi kätensä. Kiippu osoitti äärimmäisen selvästi inhonsa hajua ja makua kohtaan, likka alkoi hieromaan naamaansa hallin lattiaan silmät vettä vuotaen ja hillittömästi pärskien. Muisti välillä vilkaista kauhistunutta tuomaria toisella silmällä jatkaen esitystään. Tuomaritädille tuli kiire saada käsiinsä joku muu haju, ja hän pyysikin saada kahvin kanssa varattua kanelipullaa palan. Siinä tuomari sitten hieroi käsiänsä kanelipullalla ja tarjosi pennulle korvauksena kärsimyksistä pullanpalan minkä Kirppu mielellään vastaan ottikin.

Kirppu sijoittui kymmenen pennun joukosta kolmanneksi, mikä ei ollut lainkaan hullumpaa. KP kotiin viemisinä. Karkki käteltiin pois neljän parhaan sakista, mutta siihenkin olen ihan tyytyväinen kun näki sen että likka kykenee palautumaankin vaikka kovasti pelottaisi.

Hissu esiintyi tänään hienosti, hiukan erilainen esiintyminen kuin edelliskertainen helikopteriesitys Laihialla. Käsiinkään ei sattunut oikeastaan yhtään. Kovasti kansoitetun valioluokan toinen, ja paras uros -kehän kolmas. Eipä voi olla kuin tyytyväinen sijoitukseen kovassa seurassa. Hyvä His!

Kotona hyvittelin tapahtunutta pihvien ja kanttarellikastikkeen merkeissä, ja kysyinkin varovasti olisiko se ihan mahdoton ajatus jos jatkossakin Matti voisi tarttua hihnaan kilpailuluokassa. (hyvä ruoka - parempi mieli) On se, kuului vastaus, mutta jatkoa seurasi hetken päästä: No tarvii sitä sitten katsoa vaikka näyttelykohtaisesti. Jibii!

Tarvii vaan olla nyt aika varovainen eikä pitää mitään itsestään selvyytenä, ettei mies ota itteensä ja kieltäydy kaikesta yhteistyöstä. Tämä on pieni askel ihmiskunnalle mutta suuri askel Mustinkulmassa!