Aika sotien jälkeen ja tämän päivän välillä:

Pakkanen on kova. Talitiainen etsii kuumeisesti suojaisaa yöpymispaikkaa. Nälkäkin vaivaa. Tyhjällä vatsalla ei kannata pakasessa yöpyä, tiainen ei sitä tiedä mutta jokin sen geeneissä kertoo sen. Tiainen tunnistaa äkkiä tutun pihapiirin, ja vanhan rintamamiestalon jonka seinässä on aukko. Ehkä tintti on joskus yöpynyt siellä, löytänyt jopa jotain syötävää.

Toiveikkaana keltamusta ystävämme rapsahtaa kololle, kurkkaa sisälle. Sysipimeää, mutta suojaista. Sinne ei tuuli osu, viima viilennä. Tintti pörhistää höyheniään ja katoaa aukkoon. Päivä alkaa jo hämärtyä, pimeä tulee tähän aikaan vuodesta jo aikaisin. Aukosta tulee vielä hiukan valoa. Hyvin vaimeasti, sahanpurujen läpi kuuluu radion ääni, ihmisten puhetta. Joku korottaa ääntään, tiainen kallistaa päätään mutta ei välitä.

Alempana rapisee. Jospa siellä on syötävää? Ötököitä? Täällä on lämmin, hyönteisetkin liikkuvat. Nälkänsä ohjaamana tintti hypähtää turvalliselta rimalta alemmas, kohti rapinan aiheuttajaa. Tulee sysipimeää, ahdasta. Pölyistä. Siivet eivät enää liiku. Tiaiseen iskee sama pelko kuin nähdesään petolinnun siluetin taivaalla.

Sisällä lämpimässä ja valoisassa pieni tyttö kertoo isälleen että seinästä kuuluu rapinaa. Taas hiiriä! Puuskahtaa isä. Täytyy laittaa myrkkyä.

7.3.2008.
Voe helekkari sentään, manaa timpuri. Jokaisella vasaraniskulla seinän välistä putoaa muutama kilo noin kuusikymmentä vuotta vanhaa sahanpurua. Vanhaan taloon tehdään laajennusosaa, mökki saa uuden siiven. Hirmuisen pölyn sekoittuessa leijaileviin lumihiutaleisiin kirvesmies tahtomattaan tyhjää ulkoseinää eristeistä. Sahanpurua putoaa satoja litroja, mukana myös vanhoja riepuja, tuohon aikaan kaikki mahdollinen laitettiin lämpöeristeeksi seinän sisään.

Lautapoika, tai oikeastaan lautatyttö, näkee jotain erikoista putoavan purun seasta. "Sehän on tiiainen! Kattokaas kaverit!" Tulee hetki hiljaista. "No niinpä on. Mitä ihmettä se tuolla tekee? On tainnut olla jo tovin siellä." Ohimenevä ajatus, miksi kuollut lintu putoaa seinän välistä? Milloin ja miksi se on sinne joutunut? Työnteko jatkuu. Purua valuu ulos lisää, tolkuttomia määriä.

Kotvan kuluttua lautatyttö tarttuu sahanpurun seasta pilkistävään sulkaan ja poimii kuolleen linnun käteensä. Tiainen ei paljoa eläessään painanut, nyt vielä vähemmän. Lintu sai  nyt enemmän ajatuksia osakseen kuin keskivertotintti kadotessaan tästä maailmasta. Vaikkakin ehkä vuosikymmeniä kuolemansa jälkeen. Ehkä se oli parempiosainen kuin lajitoverinsa, joku uhrasi ajatuksen juuri sille. Toisaalta, onko sillä väliä?

Lautatyttö antoi sen vielä kerran lentää vapaana, hän heitti sen ilmaan ja katsoi kun tuuli tarttui ruumiiseen. Lintu oli kevyt kuin ajatus, lensi paikkaan johon emme näe.

Hyvää matkaa tiainen!