Pari viikkoa sitten Hukkalais-kaveri soitti ja kysyi joutaisinko mä töihin BH-kokeeseen. Hämmästykseni oli suuri kun kuulin itseni vastaavan kysymykseen: "Olisko kokeessa vielä tilaa yhdelle Hissulle ja mulle?"

Olihan siellä, ja viime yönä pitikin sitten tarkistaa ainakin neljä kertaa kellonaika, ja onhan herätys varmasti päällä. Vallan outoa, en mä normaalisti ihan hirveästi jännitä näyttelyitä tai tottiskokeita. Nyt hihnan päässä ja osin myös ilman hihnaa olisikin Hissu-Hössö, koira joka ei ole sieltä yksinkertaisimmasta päästä ohjata. Yksikin väärä sana, äänenpaino tai liike, ja koiran kirsu on mun silmien korkeudella ääniefektejä unohtamatta. On se hyvä ettei se ole flegmaattinen.

Tänä aamuna viihdyin vessassa. Jopa Mattikin huomasi että nyt taitaa Tuulaa hiukka jännittää.

Koepaikalle hyvissä ajoin, ehti sielläkin potea ramppikuumetta muiden osallistujien kanssa hyvän aikaa. Meille arvottiin hyvä numero, ei oltu ensimmäisessä suorittavassa parissa. Ja ensin paikallamakuuseen, joka sopi meillle paremmin kuin hyvin. Ehti tuo hyrräkin siinä rauhoittua ja keskittyä hommaansa.

Jännitys katosi kun päästiin itse suorittamaan koetta, se odottaminen siinä kaikista viheliäisintä onkin. Hissunkissu näytti jopa parhaat puolensa, kaikki osiot menivät oikeastaan aivan nappiin. Liikkeestä istumisessa otin varman päälle ja varmistin oikean asennon koiralle, (kaksoiskäsky vartaloavulla) se liike on takkuillut viime aikoina hiukan. Tuntui uskomattomalta että kaikki muut osiot saivat arvosanan erinomainen. Kyllä se niitä erinomaisia arvosanoja on näytelmissä napsinut, mutta tämän allekirjoittanut luokittelee pikkuisen kovemmaksi jutuksi.

Kovasti lämmitti tuomarin kommentti, "Oli kyllä kaunista katsottavaa." Tuolla mä jaksan taas pitkän tovin treenata.

Treenaamisesta puheen ollen, jotenkin mä vertaan Kätsyä ja Hissua toisiinsa, mitä ei saisi koskaan tehdä. Ehkä se, että se pikkuinen kaveri joka olkapäällä kuiskailee korvaan että tuo koira ei voi osata kun et sä ole sen kanssa edes treenannut! No en olekaan! Ainakin jos Kätsyyn vertaa. Se tuntimäärä mitä olen Kätsyyn käyttänyt tottiksessa, on huikeasti isompi kuin Hissuun käyttämäni tunnit. Voi helekkari, voiko sitä onnistua joskus pienemmälläkin jauhamisella? Vai onko nämä niin erilaiset kuitenkin? Olenko Kätsyn kanssa tehnyt liikaa töitä? Meneekö turha työ hukkaan? Mutta silti mä luotan Kätsyyn jotenkin enemmän. Se on niin tasaisen varma, se joko osaa tai ei osaa. Ja väittää joskus jopa vastaan, mitä Hissulle ei tulisi ihan äkkiä mieleenkään.

Josko sitä sitten jäljelle menis. Pellolle ensin palauttelemaan mieleen mitä tehdään, ja esineilmaisu opettelemaan. Tai oikeammin keppi-ilmaisu. Ja sit mennään metsään. Toivottavasti ei kuitenkaan koulutuksellisessa mielessä.

Meille haettiin eilen uusi koiruus pitämään majaa. Oikein kivan oloinen tyttö, tosin vielä ei olla juuri oltu muiden koirien kanssa tekmisissä, neiti kun on pönttöpää, ihan kirjaimellisesti. Juuri kun olin laittamassa tyttöä autoon kotimatkaa varten, eksyi likka metriä liian lähelle väärän koiran luuta, ja reiät oli valmiit. Oikeastaan vain yksi iso reikä, muutaman millin päästä silmästä. Silmä säästyi, mutta melkoinen vekki tuli. Nyt vain antibioottia kuuri jottei tulehdu, ja ahkeraa putsaamista jonka neitokainen antaakin tehdä kiitettävästi. Hieno tyttö.

Nyt minä vuorostani nukun vierashuoneessa vierailevan koiruuden kanssa, aiemmin isäntä on ollut se "vieras" vierashuoneessa. Onhan se muutaman yön edellisessä kämpässä nukkunut kylppärin lattiallakin, kissanpennun kanssa. Hanska taloon tullessaan oli hiukan epävarma ja päätti huutaa kaiken valveillaoloaikansa. Kylppäristä ei pois tullut, joten sitten oli mentävä sinne! Kesyyntyihän se lopulta ja tuli meidän kanssa oikealle nukkumapaikalle. Epäileviä katseita tuli kavereilta jotka näkivät patjan kylppärin lattialla.

Monille muille sattuu ja tapahtuu. Nyt miettii sitä miksi meillä aina sattuu kun tapahtuu. Toivottavasti silmä paranisi nopeasti. Sitä tarvittaisiin pian.