Olin sitten suuressa viisaudessani ilmoittanut Hissun vielä loppuvuoden kovempiin koitoksiin, mm tänään olleeseen Seinäjoen KV-näyttelyyn. Luvattuani itselleni suuret turvatoimet pöpöjen vuoksi ja suostuteltuani Matin jäämään vauvahuoltajaksi, päätin karmeasta väsymyksestä huolimatta lähteä ajelemaan kohti etelä-pohjanmaata pilkkopimeässä aamukuudelta.

Edellisyö meni mukavasti parin tunnin silmät kiinni makaamisella, Barkin tuoreet vauvat aiheuttivat saman reaktion kuin Hetankin, jokaiseen saamarin inahdukseen ja huokaukseen havahduin ja räppäsin valot päälle tarkistaakseni että kaikki on jees. Niitä valoja sai sit vilkutella useammankin kerran. Lopulta jätin pöytävalon päälle ja yritin sulkea korvani kaikilta ylimääräisiltä ääniltä.

Olinpas aika tuoreen näköinen kun kylppärissä itseäni peilistä katsoin. Heikkohermoisempi olisi saattanut säikähtää. Hiukan tekoväriä naamaan ja tummat silmänaluset piiloon, normaalia siistimmät vaatteet päälle ja kaikki kamat autoon. Laitoin vielä Kirpun ja Karkin eväät valmiiksi, samoin mammojen annokset. Autolta palasin takaisin sisälle hakemaan matkaan myös Hissun.

Mutta kyllä oli tuskainen ajomatka. Mietin kyllä onko tässä mitään järkeä, (ei) mutta lähdetty mikä lähdetty. Poikkesin kotikotona pudottamassa Masille upouudet heijastinvaljaat, sain siinä samalla tuupattua pääni kunnolla ulos ikkunasta. Lähtiessäni olin ottanut matkaan mukaan muutaman kofeiini-tauriini-tölkin, joista pari ensimmäistä meni alas jo melkein alkumatkasta ilman suurempaa vaikutusta. Tai olihan sillä vaikutus, huomattavakin. Ryntäsin Masilassa ensimmäisenä vessaan.

Hiukan ennen Jalasjärveä laulettiin jo Hissun kanssa karaokea, ja kokeiltiin kuinka kylmää ilmaa puhaltimesta tulee, lopulta päätin soittaa ja puhua ihan oikealle ihmiselle jonka tiesin myös olevan matkalla Areenalle. Se muuten oikeasti auttaa.

Perille päästiin kuitenkin ehjin nahoin ja ilman suurempia säikähdyksiä, ja näyttelyalueen parkkipaikalla mietin käynkö ensimmäisenä laskemassa uuden kuplan otsastani vai sinnittelenkö koiran, häkin ja selkärepun kanssa suoraan halliin. Päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon ja selvisin siitäkin!

Edelleen pöpöjä säikkyen lykkäsin koiran välittömästi häkkiin, aikomuksena ottaa se sieltä ulos vasta kun oma vuoro mennä kehään. Kuulosti viisaalta ratkaisulta (minähän alan olla jo aika hyvä näissä!) sillä koira oli ollut käytännössä tekemättä mitään viimeisen viikon. Virtaa olisi tiedossa jonkin verran.

Otin Hissun ulos häkistä noin viisi minuuttia ennen kehään menoa, ja koira oli kuin lentoon lähdössä. JIIHAA! Äippä huomaa vihdoin minutkin! NYT ON KIVAAA! Kaikilla muilla paitsi minulla. Varoen visusti tekemästä mitään innostavia eleitä, yritin saada koiraa hieman rauhoittumaan kehässä. Ei sen kuono tainnut onneksi käydä kuin kahdesti mun kuonon korkeudella, ei voi ainakaan moittia laiskasta esiintymisestä. Kuppi taisi kuitenkin pysyä kiikunkaakun oikein päin, kun ei alkanut mölyämään kehässä.

Maija Mäkinen kirjoitutti arvosteluun mm. Liikkuu erittäin hyvin. Hyvä jousto (mahtoiko tämä tarkoittaa sitä vieteriukkoesitystä?) Mukava luonne ja erinomainen esiintyjä.

Ettäs tiedätte. Koiran pitää olla Mäkisen kehässä iloinen. Mutta haukkua ei saa.