Meidän Kätsyyn on iskenyt joku kamala sairaus.

Vajaa viikko sitten se alkoi toden teolla, koira oli kolmijalkainen perjantaina, liikkuminen oli todella hankalan näköistä ja yleisolotila vähintäänkin surkea. Koira makasi pienellä rullalla jossain huomaamattomassa paikassa, korvat vaakasuorassa sivulle sojottaen, ilme kärsivänä.

Säikähdin toden teolla, ja ensimmäisten oireiden ilmaannuttua lykkäsin Kätevälle puolikkaan Rimadylin jos vaikka pahastikin särkee. Koira jäi tottakai sisälle muiden mennessä tarhaan työpäivän ajaksi, ja iltapäivällä otus oli taas elämänsä kunnossa.

Viikonloppu meni mukavasti, ilman mitään kipuja ja särkyjä, mutta maanantai aamuna tilanne oli taas jo ihan toisenlainen. Nyt vain oli rikkinäinen tassu vaihtunut, kipu kiersi selvästi nivelestä toiseen! Ei kuumetta, tuskin siis niveltulehdus. Ruokakin maistui todella hyvin. Mutta voi elämä kun olo paheni ulkona, varsinkin takapihalla! Siispä toinen kipulääke ja koira jäi sisälle päiväksi. Ja iltapäivällä töistä tullessamme vastassa oli riehakas koiruus joka juoksi mettässä kuin viitamaan piru. Omituista.

Mielessä kierteli kaikki kauhukuvat alkaen autoimmuunisairauksista jatkaen hypertrofisen osteodystrofian kautta nivelrikkoon, ja mietin kenelle lekurille koiraa vien jos oireet ei ota helpottaakseen.

Kunnes tajusin syy-yhteyden. Kätsylle tuli moka, pirteä kaveri reagoi sekunnissa kysymykseen "Menetkö tarhaan muiden kanssa?" heittäytymällä jalattomaksi ja ihan hirveän kipeäksi ilme kuvastaen pohjatonta tuskaa ja kärsimystä.

Siitä paikasta menin nettiin katsomaan onko teatterikorkeakoulun hakuaika jo alkanut, ja millaista pohjakoulutusta vaaditaan. Ei riittänyt TK1, ei edes BH:n kanssa.

Kätsy 6 - Tuula 0. Ihan kuin mua oltais vedätetty.