Harvemmin näin käy, mutta nyt oli isännän vuoro teloa itseään. Yleensä se olen minä joka harjoittelee itse-ensiapua tai joutuu juttelemaan lekurin kanssa.

Kyllä siinä käsisahassa oli vielä terää jäljellä, vai pitäisikö sanoa sormisahassa. Nimittäin sormeensa Matti sahalla kiskaisi, ihan huolella.

Iltapäivällä siinä ehdin vaipua syvälle mietteisiini, toisaalta alkoi jo hieman väsyttääkin vaikka mielenkiintoiset suunnitelmat olivatkin ajatusten etualalla. Matti sahaili reippaalla otteella hiukan liian pitkäksi jäänyttä kakkosnelosta poikki, vieläpä hankalassa asennossa, kuinkas muuten. Havahduin ajatuksistani takaisin nykyhetkeen sillä sekunnilla kun alkoi kuulua ai-saakelia ja muita painokelvottomampia lausahduksia. Kiroilun vain jatkuessa ja vieläpä muuttaessa sävyään, tajusin että nyt tais hiukan miestä sattua. Matti loikkasi parvekkeen ovesta sisäpuolelle ja alkoi etsimään jotain tukkeeksi sopivaa ja ryntäsi suorinta reittiä alakertaan kohti vessaa eli vesipistettä.

Siinä matkalla sain pysäytettyä miehen ja suorastaan jouduin vaatimaan saadakseni nähdä millainen jälki tuli. Eli selvittäiskö itsepaikkauksella vai tuliko tikkausreissu. Hyvinkin jälkimmäiseltä se minusta näytti, vasemman käden etusormessa oli useita senttejä pitkä ja syvän näköinen repaleinen haava josta vuoti runsaasti verta. Ei olisi tarvinnut kummoistakaan MEJÄ-koiraa jotta olisi löytänyt tuon kaverin verijälkeä seuraamalla.

Vessassa kädelle kylmää vettä millä huuhdottiin haavaa jonka jälkeen tukko paperia päälle ja käpälä kohti yläilmoja. Sitten lähdin hakemaan autosta ensiapulaukkua. Meillähän niitä on autossa kolme, osa tosin vajaita. Onneksi on työmaa missä auto on ihan vieressä.

Autolta palatessani Matti istui kiltisti penkillä, tassu edelleen kohti taivasta. Nenänpään väristä päättelin että tunto on vielä tallella, sormi totteli vielä käskyjäkin. Hyvä hyvä. Edelleen olin sitä mieltä että tikkausreissun paikka olisi, mutta kun kyse on tyypillisestä miehestä, reissu jäi tekemättä.

Ei kylläkään pistänyt yhtään hanttiin kun tarjosin desipyyhkeen ja aloin suunnitella käpälän paketoimista. Operaatin jälkeen palattiin hommiin, isäntä tosin lähinnä työnjohdollisissa tehtävissä. Kummallista kun vasarointi eikä sahaaminenkaan oikein huvittanut, ihme juttu? 

Nyt illalla avattiin yllätyspaketti, ja katsottiin miltä sormi näyttää. Siteen vaihto muutenkin, haavaan ei kai suositella hautomista hoitokeinona. Kiinnihän se oli kuin tauti, desiaineella sitten lioteltiin ja irrotettiin kerros kerrallaan varovasti tukkoa pois, lopulta irtosi viimeinenkin väriään muuttanut sideharson pala. Edelleen haava näytti kamalalta, nyt se oli aiempaan verraten turvoksissakin, ketä yllättää? Ei tosin vuotanut enää pahasti vaikkakin joutuikin käsittelyn kohteeksi. Puoli pulloa desinfiointiainetta joka etiketin mukaan ei kirvele, mutta Matti oli eri mieltä. Uusi tukko suojaksi päälle ja rulla harsoa. Aamulla siivotaan uudelleen, ja katsotaan onko yhtään jo rauhoittunut. Toivottavasti ei tulehdu, nimittäin sitten se isäntä joutuu sinne lekuriin, tahtoi tai ei.

Onpas sitä viime aikoina joutunut paikkailemaan enemmän kuin tavallisesti, Barkki-tyttösen silmä oli tässä joku aika sitten hoidon kohteena. Se tosin parani todella hyvin, vaikka melkoinen vekki siinäkin oli.

Täytyy kokeilla sopiiko se Barkin kauluri Matille jos mies ei älyä jättää käpäläänsä rauhaan.