Suurin osa suomea seuraa näinä päivinä Pekingissä käytävää kohtuullisen kokoista urheilutapahtumaa. Minä kuulun vähemmistöön, mutta meillä onkin täällä tosin ihan ikioma urheilutapahtuma meneillään!

Jo se pelkästään luokitellaan koiraurheiluksi kun taloudessa on kolme juoksuista narttua ja neljä viettien vellomaa urosta. Kaikki nartut, oma, varastettu ja meille väliaikaisesti tuupattu vääränrotuinen narttu päättivät aloittaa juoksunsa yhteistuumin. Heta ensimmäisenä jolle olikin sulhanen jo varattuna.

Lähdimme sit Hetan kanssa hakemaan Pyry-herraa erotiikkalomalle Mustinkulmaan viime maanantaina. Otimme tietty tytön mukaan, vaikka mietinkin joko se mahtaisi olla suostuvainen kanssakäyntiin vai tulisiko vielä hammasta ja korvatillikka kaupan päälle. Pienen harhailun ja parin puhelinsoiton jälkeen päästiin perille Uuteen Kaupunkiin, joka kyllä nimestään huolimatta oli jo ainakin viime vuonna siinä samalla paikalla. Todistettu on, me oltiin siellä!

Päätettiin kuitenkin näyttää järjestetyn avioparin osapuolet toisilleen ennen koiraherran autoon lykkäämistä, vastoin ennakko-odotuksia tyttö käänsikin häntänsä saman tien sivuun kun näki komean pojan lähestyvän. Siis ei hammasta tiedossa, vaan jotain ihan muuta. Annettiin siinä sitten koirien peuhata hetken keskenään, hyörimistä, pyörimistä ja suureksi hämmästykseksemme kaksi koiven nostoa, viis minuuttia, selkään hyppy ja nalkki. Hippasen eri meininki kuin edelisellä yrityksellä alkuvuodesta.

Siinä sitten hämmästyksestämme selvittyämme tuuppasin Pyryn hihnan ihan kelle tahansa ja otin tyttöni kaulapannasta kiinni ja autoin koiraherran heittämään takaseisottimensa nartun selän yli ja kääntymään hitusen parempaan asentoon. Siinä sitten tyttöä rauhoitellessani mietin että siis ihan oikeasti nääkö on nyt tässä nalkissa? Keskellä kerrostaloalueen pihamaata? Arkipäivänä ja kello sopivasti sen verran että ihmiset liikkuu jonkin verran kotinsa ulkopuolella? Siinä kun mietin monessako ikkunassa on tällä hetkellä nahkaiset ikkunaverhot katseeni osui matalaan rakennukseen ihan siinä muutaman kymmenen metrin päässä.

"Toivottavasti tuo ei ole päiväkoti" totesin, ja vilkas mielikuvitukseni loihti eteeni pariovet jotka sylkäisisivät kahdeksantoista vaahtosammuttimen kokoista hihkuvaa tenavaa kirkkaan keltaisissa huomioliiveissään parijonossa (jossa tytöt käsi kädessä) suuntaamaan kahden polvillaan olevan ihmisen ja kahden mustan karvaisen hanurit vastakkain seisoskelevan koiran luo kysymään "Voiko niitä silittää?" Ihan just nyt ei oikein voi. Siinä meni samalla sitten muutama naapurikin ohitse, omistajan toinen puolisko tuli töistä ja pari muutakin tyyppiä huikkasi kuulumisia. Mietin voisiko paikalle myydä pääsylippuja? "Tänne päin! Täällä esitetään ennennäkemätöntä koiraperformanssia! Vain viisi euroa henkilö! Perhelippu kympillä, sisältää kaksi alle 15-vuotiasta lasta!"

Vartti on pitkä aika olla polvillaan terävien kivien päällä. Mut sen huomasi vasta jälkeenpäin.

Huomiota herättäneen tapahtuman jälkeen viskattiin koirat autoon, huikattiin heit ja hypättiin myös ite autoon. Peileistä katseisiin vastasi neljä eufoorisessa tilassa olevaa tummaa silmää.

Kotimatkalla ei Pyrystä juuri ollut näköhavaintoja, silloin tällöin peilistä näkyi korvat ja tumma kuono. Vointia tiedustellessa vastaus oli kaikenkattava "Häffff!"  Joten hengissä siis oltiin.

Varsinaiset olympialaiset meillä alkoi kun päästiin kotiin saakka, vastassa oli omat uroot jotka kyllä huomasivat vieraan, ja pari muuta uroksenkipeää narttua. Pyryllä oli sellaiset juhlahajut tuoksuteltavana että ensimmäisen yön nukkumiset jäi haaveeksi. Eikä ruokakaan maistunut.

Seuraavana aamuna kaikki muut paitsi Heta olivat kuin nukkuneen rukouksia. Muut koirat laitettiin tarhoihin, vain nuoripari jäi sisälle. Muutaman laimean yrityksen jälkeen ajattelin että ei tästä täällä mitään tule, Pyry ei uskalla astua narttua vieraassa paikassa, vieraalla reviirillä. Laittelinkin jo omistajalle viestiä että voidaan tuoda poika illaksi kotiin ja yrittää siellä uudestaan. Käänsin sitten selkäni hetkeksi nuorelle parille ja päätin käydä kasvimaalla hakemassa tarveaineita kasvismössöön. Olin sit sen turkasen viisi minuuttia poissa ja koirat vapaasti sisällä, kun kuulin ikkunasta tutun vikinän. Alle kuudessa sekunnissa loikkasin salaattipenkistä verannalle, potkaisin feikkicrocsit jaloistani ja ryntäsin sisälle. Ei mitään hätää, siinä sitten rauhoittelin taasen uikuttavaa narttua ja raaputtelin toisella kädellä urosta. Eivät sitten kaivanneet yleisöä tällä kertaa.

Seuraava yö meni jo mukavammin, kaikki nukkuivat jo paljon paremmin, ainoastaan mun päällä käveltiin lähes koko yö. Hissunkissu oli todella levoton siskonsa puolesta. Kepo nukkui rakastavaisten kanssa vierashuoneessa, se oli ihan sopiva järjestely näin poikkeustapauksessa.

Hetan kalenterin mukaan viimeinen antopäivä valkeni keskiviikkona. Aamu meni harjoitellessa, ja pienellä rohkaisulla Pyry-herra uskaltaitui yrittämään vielä kerran kaikki jäljellä olevat voimarippeensä käyttäen. Ja siinähän ne ja minä, jälleen polvillaan kivilattialla shortsit jalassa.

Torstaina Pyry haettiin takaisin kotiin, arveltiin että muutaman päivän herra saattaisi olla melkoisen vaivaton malli lapinkoirasta. Kissan viikset, varhain perjantai-aamuna isäntäväki heräsi kaihoisaan ulvontaan kun koiraherra kutsui rakastettuaan luokseen. Pitää lähettää sille Hetan peitto tuoksuteltavaksi.

Nyt vain pidetään kädet kyynärpäitä myöden ristissä että tällä kertaa tulostakin syntyisi. Ihan pentulaatikkoon ja siitä maailmalle asti siis.

Pikkuisia HurjaPyryjä, mahtaakohan talvi sitten tulla jo lokakuussa?