Voi hyvänen aika sentään. Mun tytöstäni on tullut hormoonihyrrä.

Siitä lähtien kun arvon kuningatar ymmärsi odottavansa pikku prinsseja ja prinsessoja, kaikki on mennyt ihan kuin kaksijalkaisillakin, herkkujen mussutusta, itkua ja kiukuttelua, aamupahoinvointia, järjetön nälkä, vakuuttumisia  siitä että kukaan ei oikeasti välitä. Hirveitä hellyydenpuuskia. Viimeksimainittuja kokonaisvaltaisesti. Mustasukkaisuutta. (..kele tule mun äipän työ ilman mun lupaa...!)

-Tykkäätsä musta?
(tottakai, ihan valtavasti)
-Vaikka mun maha kasvaa?
(sen kuuluukin nyt kasvaa!)
-Huomaatsä mut? *raapii mua jalkaan korvat rusetilla*
(ei voi olla huomaamatta...)
-Olethan mun kanssa? *raapii lisää*
(no ihan varmasti)
-Väistä vähän että mahdun paremmin tyynyllesi kuorsaamaan.
(niin, sinä todellakin kuorsaat)
-Ota mut mukaan treeneihin!!!
(No en ota. Ei valaat kuulu metsään)
-Mitä tarkoittaa "rasittava"?
(sitä että tykkään susta silti)

Voi voi, minun päätökselläni minun pienestä sievästä Hetasta tuli tuollainen.

Montako niistä jää teille? Kysyi treenikaveri.
TUO oli paha kysymys.