VAROITUS! Seuraava teksti sisältää voimakkaita ilmaisuja jotka voivat järkyttää herkimpiä lukijoita. Tämä on kuitenkin ote suoraan elävästä elämästä, on meillä töissä joskus hauskaakin, vaikka sitä on joskus vaikea uskoa.

Jokunen kuukausi taaksepäin jäi eräs reipasotteinen mummeli-Vehviläinen (nimi muutettu) kovasti mieleen. Kiusasimme siis erään kerrostalon asukkaita taasen putkiremontilla, ja rapun alakerrassa asusteli yli kahdeksankymppinen mummo joka ei remppaa karkuun lähtenyt.

Mammahan sieppasi minusta kiinni jo purkuvaiheessa (mikä kumma minussa vetoaa vanhoihin naisiin?) ja pysäytti minut kevyesti jo pelkällä elopainollaan.

-Mitäs sinä oikein teet täällä? Äyskähti mamma suu tiukkana viivana.

-Teen jossain vaiheessa tuon sun kylppärisi, kunhan se alkaa olla siinä vaiheessa jotta pääsen sinne hommiin.

-Jaa, tuletkos sinä sitten jo iltapäivällä laittaan laattoja tuonne? Jatkui kysymys samalla äänensävyllä.

Kurkistin kylppäriä ovelta, ja vastassani oli lohduton näky: seinissä ei ollut kuin pölyt jäljellä entisistä rappauksista, ne seinät jotka oli vielä pystyssä, olivat punaisella tiilellä. Vessa-kylppärin lattiasta näki kellaritiloihin, katosta yläkerran vessaan ja jopa vinttitilaan asti. Hormiseinästä olisi voinut ohuempi kaveri pujotella naapurihuoneistoon.

-En mä taida ihan tänään vielä tulla tänne. Täällä on vielä pari juttua hiukan kesken. Eikä taida vielä huomennakaan olla aika.

-No minä ajattelin että tänään jo pääsisi paskalle tuonne omaan vessaan, tuolla alakerrassa on tällaisen vanhan ihmisen hankala käydä! Kiirekin meinaa aina tulla, mutta vielä olen ajoissa ehtinyt!

-Sopiiko että käyttäisitte tätä omaa vessaa vasta sitten kun pottu on paikoillaan, ikävä tuolla tiilenpalojen joukossa on kyykkiä.  Varsinkaan kun ei ole vielä edes viemäriputkea mihin tähdätä? Päätin samalla mielessäni että en aio asettua tämän rouvan ja kellarin vessan väliin kun täti päättää painella vessapaperirulla toisessa kädessä aamuväännölle.

Joka päivä mamma muisti kysyä silmät tihruten joko tämä olisi illalla valmis? -Ei vielä, katsotaan kuuden viikon kuluttua uudelleen. Täällä on muutama muukin asunto ennen tätä tehtävänä. Mummo nappaa minua tiukasti käsivarresta kiinni ja kurkottaa metriviidenkymmenen sentin korkeudesta ylöspäin kuiskaten: -Mutta sovitaanko sitten että tämä tehdään ennen kuin tuo naapurin asunto, siinä asuu aika ilkeämielinen akka! Toinen suupieli hiukan nykien lupasin pyhästi että tämän asunnon pytty liimataan paikoilleen ennenkuin viereisen asunnon IDO.

Tulihan sitten lopulta aika aloittaa Vehviläisen kylppärin pintatyöt. Joka päivä mamma lähti rollaattorillaan tasan puoli yhdeksältä kaupungille, ja aina kun joku oli näkemässä, liikkuminen oli todella vaivalloisen ja tuskaisen näköistä. Mutta annas olla kun mummo luuli että kukaan ei näe, keveni askel kummasti ja vauhtikin tuplaantui. Eikä ääniefektitkään kuulostaneet enää keuhkotautisen aasin pihinältä. Ja edelleen tarkasti puoli kahdelta mamma saapui rollaattorillaan takaisin kotiin kauppakassiensa kanssa, ja joka kerta sain tiukan komennon kantaa painavat kassit sisälle. Mutta joka keskiviikko kassista kaivettiin ensin yksi Olvi-tölkki ennenkuin kantamus luovutettiin minulle, ja se kuljetettiin edeltä asuntoon kaksin käsin kiinni pitäen ihan kuin peläten että joku vie sen häneltä.

Telkkarin kanavatkin hänellä oli sekaisin, niissä piti "sen miehen" tulla auttamaan. Harripa reippaana asiakaspalvelijana lupasi auttaa, ja sai siitä hyvästä päiväkahviseuraa, oikein korppujen kera. Intoutuipa mamma kertomaan miehestäänkin jotain:

-Ei siitä ukosta kans paljoa iloa ollut kun kuoli jo neljäkymppisenä. Lapsia me kans yritettiin, mutta kolme vuotta se kesti ja sitten se vasta laukesi ja tulikin sitten kaks heti kerralla! Otappa korppua siitä! Noh! (ehkä jo jopa Harrin pokassa pitämistä ja puhe käännettiin hukassa oleviin TV-kanaviin)

-En minä niistä muista kanavista niin välitä, mutta tuo urheilukanava täytyy saada näkyviin! Sitä minä tykkään katsella!

-Niin minä hiukan arvelinkin, että urheilukanava olisikin teille kyllä ihan passeli, Harri vastaa ennenkuin ehtii ajattelemaan. Ja mummohan siihen silmät viiruina tiukasti takertumaan ryhdistäen jo vuosikymmeniä sitten alakynteen jääneitä lihaksiaan: -Ai miten niin muka?!?

-No kun minä ajattelin että pakko teidän on olla urheiluihmisiä kun liikuttekin niin sulavasti ja joustavasti, Harri koettaa pelastaa itseään. Rappukäytävästä avonaisesta ovesta kuului hiljaisia nauruntyrskähdyksiä.

Täydestä meni, mutta varoittelin Harria että jatkoa seuraa, herra ties mitä röörejä sinne pitää mennä seuraavaksi rassaamaan.

Sittenpä olohuoneen seinään oli ilmestynyt halkeama. Tai se oli varmaan siihen ilmestynyt jo vuosikausia sitten, mutta mummon mukaan se oli tullut juuri ja nimenomaan nyt. -Jumalauta minä olen kolme vuotta maannut tuossa sängyssä, ja minä tottavie muistaisin jos siinä olisi tuollainen aiemmin ollut!! Paikkasimme sitten seinän jonka halkeama oli jo kerännyt hämähäkinseittiä.

Sittenpä mammalla olikin henkilökohtainen pyyntö Matille, hänen uuninpuhdistusaineestaan oli hukkunut suutin jonnekkin, ja Matin pitäisi timpurina auttaa. -Sulla kun on se sirkkeli niin sahaisitko sinä tästä pullosta pään pois jotta minä saisin täältä sitä ainetta ulos johonkin purkkiin? Matti katseli painepulloa epäuskoisen näköisenä, -En saakeli ala sirkkelöimään, meillä ei ole niin vikkelää kaveria edes töissä joka saisi pyydystettyä tän tavaran sulle johonkin purkkiin, tämä on paineastia eikä sitä aleta puhkomaan. Tämä menee nyt Molokkiin tuonne ulos ja rouva joutuu nyt käymään kaupassa hakemassa uuden uuninputsausaineen!

Varmuuden vuoksi Matti otti purkin mukaansa ja vei sen roskiin, ties mitä se mummo olisi keksinyt keittiössään askarrella.

Tulipa sitten aika jolloin kylppärit olivat valmiita, ja mamma pääsi koeponnistamaan pyttynsä. Ja kyllä oli rouva onnellinen kun pääsi yksityiskohtaisesti selostamaan aamun tapahtumat: -Kyllä oli niin ihana käydä uudessa vessassa paskalla, kyllä sitä taas osaa arvostaa ihan eri tavalla kun ei enää tarvitse tavarat melkein housussa juosta tuonne kellariin!

Mutta olipa mummolla kuitenkin vielä pieni ongelma, ja halusi taas Matin mukaansa. -Juu, en pääse ihan juuri nyt, vastasi Matti kiireellä, taustalla väijyi pelko mahdollisista hajuhaitoista. -Minä tulen käymään ihan vaikka tunnin kuluttua, sopiiko silloin? Kyllähän se kävi.

-Katsos nyt kun minä kun istun tähän pytylle (rojahtaen samalla istumaan IDOn valkoiselle renkaalle) niin katsos kun minä olen näin lihava, tuo bidee ei yltä tänne mun toosaan asti, katso vaikka! -JUU EI TARVI NÄYTTÄÄ! kielsi Matti kauhuissaan. -Vaihdetaan siihen pidempi letku niin yltää sitten toosaan asti. Vehviläinen siitä riemastui ja kampesi itsensä ylös lähestyen selkä edellä perääntyvää Mattia, -Kiitos, kiitos sulle ja suukkoja ja vielä lisää suukkoja! hihkui mummo lähetellen lentosuukkoja kohti Matti-parkaa.

Mummo sai siitä sitten lisänimen, voitte koettaa arvata.

-Toosa? Jep.