Reilu viikko sitten oltiin esittämässä osaamistamme ja osaamattomuuttamme Lappalaiskoirayhdistyksen erikoisnäyttelyn tottelevaisuuskokeessa missä ratkottaisiin myös tämän vuoden rotumestaruudet luokittain.

Yllätin itseni ilmoittamalla kokeeseen kaksi koiraa, Hissun alokasluokkaan ja Kätsyn ensimmäiseen avoimen luokan kisaan. Hiukan teki mieli keksiä syitä peruuttamiselle, mutta mentävä oli, luvattu mikä luvattu. Siis itselle. Siispä ilmoittautumisen jälkeen alettaisiin treenata, ei kai sitä aiemmin kannata. Pääsee vielä unohtumaan taidot.

Viikkoa ennen koetta huomasin että Hissu ei osaa estehyppyä, ei tulla luokse suoraan, istuu kun pitäisi seistä ja seisoo kun pitäisi mennä maahan. Onneksi vain pikkujuttuja.

Kätsy puolestaan outoili jäävien taakse kävelemistä, alkoi ennakoida luoksetulon pysäytystä (riittääkö jo, joko nyt, vieläkö pitäis tulla sinne päin...?), istui myös vinoon ja tuppas siirtymään sivulle omin lupineen. Seuraamisessa edistettiin törkeästi, muisteli vissiin eteenmenoja. Kaikeksi riemuksi Kätsy nousi kahdesti paikallamakuusta kun olin piilossa treeneissä mitkä piti olla viimeiset ennen koetta, mutta taisipa laskea oma-aloitteisesti takaisin maahan ennenkuin ehdin näkemään itse tilannetta. Merja se kuuliaisesti käskytti koiraani kun se unohti mitä oli tekemässä. Ei siis syytä huoleen, kyllä se kotona osaa. Voisko sen kokeen siirtää Mutalaan?

Oikein levollisin mielin lähdin ajelemaan kohti Jyväskylää varhain lauantai aamuna. Hippasen jännitti kun toisella olkapäällä istui tyyppi joka kuiskaili koko matkan korvaani lausahduksia joissa viitattiin vahvasti epäonnistumiseen, ja toisella korvalla karjui toinen kaveri että Vielä ei ole myöhäistä kääntyä!!! Ensimmäisen Laajavuoren kyltin nähdessäni meinasin oksentaa.

Koitos alkoi alokasluokalla. Hauska aloittaa koiran kanssa jonka pelkäsin keksivän jotain uutta kivaa kokeessa. Oltiin jopa luokan ensimmäinen koira, hipihipi.

Luoksepäästävyydessä ei ongelmia, eikä paikallamakuussa. Ehdin jo onneksi lakata jännittämästä, kun koe on alkanut, se on jo melko turhaa. Seuraamiset meni juuri niin hyvin kuin Hissu osaa, 9,5 arvoisia molemmat. Taluttimessa seuraamisesta putosi puoli pistettä kun lähtöasento oli kuulemma vino? Häh? Maahanmenossa hieman varmistelin vissiin pään liikkeellä käskyä, siitä miinus yksi piste. Luoksetulo juuri niin vinoon kuin ennustinkin, tuomari enkä minä ei oikein nähnyt eroa oliko koiran aikomus tulla suoraan sivulle vai ensin eteen. Hissu tuumasi että kun puoleen väliin menee, ei tee isoa mokaa. Siitä siis kahdeksikko. Liikkestä seisomisesta 9,5, en muista mikä siinä pudotti puolella pisteellä. Ja sit se estehyppy. Mikä hitto siinä on niin vaikeaa, että ensimmäisestä käskystä ei voi yli mennä? Toisella sentään, siitä siis seiska. Kokonaisvaikutus kymppi, ja kokonaispisteet 182 pistettä jotka riittivät ykköstilaan sekä rotumestaruuteen! Hyvä HisHis!

Sitten Kätsyn vuoro, johon kuitenkin luotin täysin. Kätsy tekee sen minkä osaa, sitä se ei tee mitä se ei osaa. Simppeliä. Tai sitten ei.

Paikallamakuu kesti koko syksyn. Ainakin tuntui siltä. Kolmen minuutin kuluttua (ainakin viiden, liikkeenohjaaja huijasi!) näkösuojasta palattuamme makasivat kaikki koirat edelleen siisitisti rivissä. Jopa Kätsy, ei ollu edes lonkkaa vaihtanut tai jälkoväliään siivonnut, kuten sillä on yleensä tapana. Siitä siis täysi kymppi. Taluttimetta seuraaminen samaa rataa, ei mitään moittimista. Tämähän alkoi tuntua ihan kivalle touhulle.

Maahanmenosta rapisi pisteen verran sakkoa, mun voimakkaasta äänenkäytöstä. Luoksetulon pysäytyksineen möhlin minä seiskaksi, annoin aivan liian myöhään pysähtymiskäskyn. Vauhtia oli riittävästi ja koira eteni siis liian pitkälle. Liikkestä seisominen meni hienosti, siitäkin täydet. Kätsy ei ottanut askeltakaan kun palasin koiran taakse. Jesh! Vaikeimmat liikkeet suoritettu. Sitten tuli vuoroon noutaminen. Olisin voinut ehkä pelastaa osan pisteistä tajuamalla käskeä koiran takaisin vierelle välittömästi kun se karkasi kapulan perään, mutta enpä tehnyt elettäkään vaan käskin koiran tuomaan sen kapulan mulle. Eipä tätäkään liikettä ole koskaan tehty tai korjattu. Voi kerpele. Onnistuin nollaamaan itseni nollan jälkeen, ja siirryttiin kauko-ohjaukseen. Sätky näytti keskivarvasta, ja tarvitsi molempiin istumaan nousuihin yllättäen kaksi käskyä, siitä seiska. Hyppyestettä Kätsy ei mielestään ollut koskaan nähnytkään, siitä myös pyöreä nolla. Kokonaisvaikutus kuitenkin kasi, ja yhteispisteet harmittavat 138, joka riitti kolmostulokseen. Sijoitus avoimen viides, taisi siellä hiukan toistakymmentä koiraa olla siinä luokassa. Voi vehka.

Niinhän siinä sitten kävi että se koira mihin luotin, möhli, ja se minkä kekseliäisyyttä en ihan aina osaa arvostaa, teki kaiken niin hyvin kuin osaa. Hassua. Pitäis katsoa onko tänä vuonna enää mitään sopivia kisoja täällä päin, pääsis samalla vauhdilla ehkä hakeen Hissulle TK1 ja toivottavasti Kätsylle ensimmäinen ykkönen avoimesta.

Sitten kuitenkin niiden kisojen jälkeen olen täällä taas vuodattamassa.