Valkenipa jälleen kerran aamu jolloin mietin onkohan tässä nyt kovin paljon itua. Olin ilmoittanut Kätsyn toiseen yritykseen TOKOn avoimeen luokkaan, edellisestä kerrasta saa lukea tuolta aiemmista merkinnöistä. Tällä kertaa ei sentään tarvinnut lähteä aamuyöstä liikkeelle.

Itua tai ei, paikalle saavuttiin ja vieläpä ajoissa. Kätevä oli taas vaarallisen täynnä virtaa, hiukan maltillisempi olotila olisi ollut hiukan enemmän luottamusta herättävää. Pieni jännitys alkoi itselläkin jo nipistellä, kun ensimmäinen satsi viidestätoista koirasta asettui paikallamakuuseen. Me oltiin viimeisten joukossa, mitäs jätin ilmoittautumisen kirjaimellisesti viime hetkeen. Ei ollut mukava nähdä kanssakilpailijan ilmettä kun hänen koiransa tuli katsomaan mihin se äippä oikein meni?

Kätsy jäi kiltisti makaamaan jäiseen kenttään, neljän muun koiran kanssa. Parin minuutin kuluttua meitä tuli tervehtimään näkösuojaan yksi berni. Viereisen koiran omistajan oli ihan pakko yrittää kurkata mitä siellä kentällä tapahtui. Kysyin samalla mitä se musta pystäri siellä tekee? -Joo, tottakai luotan koiraani.

-Aika! kuului nurkan takaa ja saimme luvan palata kentälle. Olo huojentui kummasti kun näin Kätsyn edelleen paikoillaan, heiluttaen villisti häntäänsä. Hymyilin koiralle, se oli vinkki sille että kaikki jees. Kätsy uskoi, ja päättelinkin että jotain traumaattista oli poissaollessamme tapahtunut. Tuomari kertoikin että viereinen sakutyttö oli koettanut kaikin mahdollisin keinoin saada Kätsystä ystävää, se oli vinkunut, uikuttanut, iskenyt silmää ja näyttänyt kieltä. Maan lakaisu hännällä oli myös kokeiltu, samoin kynnellä lumen rapsuttelu ja korvien heiluttelu. Ei ollut Kätsyyn tehonnut, poika oli vain suu supussa katsellut tiukasti muualle. Vääränrotuinenkin mokoma, oli Kätsy tuumannut, syvemmällä kuitenkin väijynyt tieto sapiskasta jos käskyn alta lähdettäisiin. Siitä pisteet kotiin.

Muiden liikkeiden suorittamista saatiinkin odottaa kolmentoista koiran verran. Käytiin kävelemäsä, juomassa kun näin että yksi koira söi lunta janoonsa suoritusvuorollaan, siivottiin lunta tassukarvoista ja vain odotettiin. Kätsykin siinä rauhoittui, ja jopa otti pikku tirsat.

Vihdoin tuli oma vuoro ja päästiin aloittamaan. Taluttimetta seuraaminen oli ihan nättiä muuten, neljännes matkasta vain meni enemmän tai vähemmän edistäen. Siitä pieni rokotus. Maahanmeno liikkeestä nappiin, ei moitittavaa. Luoksetulossa olikin sitten hieman sanomista. Olin viimeiset kerrat treenannut pelkkää läpijuoksua kun jostain kumman syystä Kätsy ajatteli alkaa ennakoimaan pysäytystä. Kolme askelta, jokojoko? Pari lisää, vieläkö? Ja hyvin oli mennyt perille vauhdin tarkoitus, sitä tosin oli hiukan enemmänkin kuin tarvis olisi ollut. Jarrut pitivät kuitenkin,  pysähdysmatka kuitenkin venyi vähän ihanteesta. -No sillä vauhdilla hei...

Liikkestä seisominen aika siisti, ilmeisesti kuviteltu ruokakuppi luoksetulon lähtöpisteessä houkutteli hiukan edistämään ja siitä piste pois. Ja sitten päästään yleisöä hauskuuttaneeseen vaiheeseen. Vuorossa nouto. Sama liike mikä meni nollille viimeksi Kätsyn karattua kapulalle jo heittovaiheessa.

Koiran silmät alkoivat loistaa kun se näki kädessäni sen ihanan puisen esineen. Nytkö saan sen? Annoin vielä lisäkäskyn koiralle ennen valmis sanaa, varmistin koiran olevan kuulolla. Kätsy piti hienosti kontaktin heiton ajan, niin tiiviisti että poika ei edes tajunnut katsoa mihin se kalikka putosi. Noutokäskyn saatuaan Kätsy ryntäsi matkaan kuin äijälle ikään, ja ylinopeutta suoraan kapulan ohi sitä huomaamatta, koira juoksi ympäri kenttää ja myös kehän ulkopuolella ihanaa kapulaa etsien, häntä suorana ja korvat villisti sojottaen vauhdista niskan takana. Ihan tällaiseen en osannut taaskaan varautua ja mietin mitä hittoa nyt teen? Annoin koiran kuitenkin tehdä hommia kun se ei kusellekkaan rynnännyt ja lopulta kiivas etsintä tuotti tulosta, kalikka löytyi. Onnesta soikeana Kätsy nappasi esineen suuhunsa ja kiikutti sen hymyillen tuomarille. Ei auttanut lahjonta, nollille meni.

Kauko-ohjauksessa Kätsy unohti nousta ensimmäisellä käskyllä, ja uuden ilmiön mukaisesti eteenpäin piti hinata siinäkin. Estehypyssä karvaturri unohti istua eteeni, ja seistä toljotti siinä makkaraa odottaen. Kun siellä esteen takana ei sitä kuppia nyt ollutkaan.

Kokonaisvaikutus kuitenkin kiitettävä, muutamasta pikku virheestä huolimatta. Kyllä otti pattiin palkintojen jaossa se nollan nouto, ykköstulos jäi neljän ja puolen pisteen päähän.

Täytyy kyllä sanoa että Kätsyn kanssa ei ole tylsää lähteä arvosteltavaksi. Sitä kun ei ikinä tiedä mitä se keksii.